20.3.2014 15.00

Karjalassa kajahtaa: Eija Merilä myös Kiteelle

Eija Merilä ja Leo Niemelä ovat Karjalassa kajahtaa -nimeä kantavalla kiertueella Pohjois-Karjalassa 4.-13.4.2014. Kiteelle he saapuvat lauantaina 12.4. klo 18.

Taitelijanimellä Eija Merilä (nyk. Kymäläinen) paremmin tunnettu laulaja-evankelista saapuu Pohjois-Karjalaan huhtikuussa. Eija on syntyjään Kivijärveltä ja on tullut tunnetuksi mm. suomalaisten sydämiä koskettavien hengellisten laulujen tulkitsijana. Ennen uskoontuloaan 1970-luvun puolivälissä Merilä oli jo tunnettu viihdetaiteilija.

Laulujen sanoma kuitenkin vaihtui ja hänen uransa jatkui hengellisen musiikin parissa. Jo vuonna 1976 hän teki äänitteen Kiitokseni, ja seuraava albumi Konsta Jylhän hengellisiä lauluja oli suuri menestys ja ylsi timanttilevyyn. Merilä on kiertänyt ympäri maailmaa esiintymässä ja on pitkään asunut perheineen Floridassa, missä hän toimi suomenkielisen Helluntaiseurakunnan, Kotikirkon laulaja-evankelistana. Vuonna 2010 Kymäläiset muuttivat takaisin Suomeen.

Eija Merilä vierailee Pohjois-Karjalan helluntaiseurakuntien vieraana 4.-13.4. yhdessä laulaja-evankelista Leo Niemelän kanssa. Leo on toiminut pastorina mm. Lieksassa ja myös hän on taitava hanuristi ja hengellisten laulujen tulkki. Tervetuloa tilaisuuksiin!