6.10.2015 10.00

"Ajateltiin muita, heitä autettiin"

Pari viikkoa sitten laulaja-lauluntekijä Nina Åström konsertoi Kiteesalissa lähes täydelle katsomolle. Nina on uransa aikana tottunut paljon suurempiinkin saleihin edustettuaan Suomea Euroviisuissa vuonna 2000. Pian tuon konsertin jälkeen tie vei hyvin erilaisille esiintymislavoille, kun häntä pyydettiin ensimmäisiä kertoja mukaan esiintymään Venäjän vankiloihin. Nuo esiintymiset veivät taiteilijan sydämen mukanaan ja sillä tiellä hän on ollut pian 15 vuotta.

Ryhmämme Slovjanskin kaupungissa paikallisen sotilaan kanssa. Taustalla oleva kaupungin kyltti on ”seulaksi ammuttu”, mutta sittemmin luodinreiät ovat saaneet maalatut kukkaset ympärilleen.

 

Nina lensi jälleen yhdelle vankilakonserttikiertueelle Ukrainaan viime elokuussa päivää ennen kuin kiteeläis-helsinkiläinen, yhteiskristillinen ryhmämme palasi takaisin reilun viikon matkaltamme itäiseen Ukrainaan. Ukraina oli viime vuonna paljon uutisissa Maidanin aukion levottomuuksien ja itä-Ukrainan taistelujen takia. Kun kansainvälisten uutistoimistojen katseet kääntyvät muualle, elämä levottomuuksien keskellä kuitenkin jatkui. Keväällä 2015 Virpi ja Ville Ilvonen saivat sydämelleen aloittaa työn ukrainalaisten auttamiseksi. Sitä ennen he olivat käyneet kristillisen lähetysjärjestön, Avainmedian järjestämällä rukousmatkalla ja tulleet voimakkaasti puhutelluiksi ja kosketetuiksi. Hajalle pommitetut rakennukset, orvoiksi jääneet lapset sekä ihmisten syvä suru ja hätä pakottivat toimimaan.

Kun palasimme Ukrainaan nyt elokuussa, moni asia näytti olevan jo paremmin. Mustan mullan alueena Ukrainan valtavat auringonkukkapellot loistivat kilometrien mittaisina. Omena-, päärynä-, aprikoosi- ja kirsikkapuut olivat täynnä hedelmiä ja paljon rakennettiin uutta. Näimme aviopareja kuvauttamassa ikimuistoista päiväänsä ja nuoria kesäleirillä nauttimassa lämmöstä ja yhdessäolosta. Kaikkea tätä varjosti kuitenkin epävarmuus. Uusia joukkoja kuljetettiin jatkuvasti rajalle, joka sijaitsee tällä hetkellä Donetskin ja Luganskin länsipuolella. Juoksuhautoja kaivettiin ja armeijan ylläpitämiä sisäisiä rajatarkastuspisteitä oli miltei koko matkan Kiovasta Donetskin rajalle.

Sadattuhannet ihmiset olivat joutuneet jättämään kotinsa. Joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksi miljoonaa pakolaista on siirtynyt itäisestä Ukrainasta. Yksistään Harkovan alueella, joka on Ukrainan entinen pääkaupunki koillis-Ukrainassa, oli rekisteröitynyt 750 000 pakolaista marraskuun 2013 jälkeen. Tällainen pakolaismäärä tuntui käsittämättömältä, mutta yhteisvoimin ponnistuksista oli selvitty tähän asti. Seurakunnat ja sosiaalitoimi tekivät tiivistä yhteistyötä, pakolaisleirejä oli perustettu molempien toimesta. Lastenkodit ottivat paljon vastaan pakolaislapsia ja Pave Maijasen laulun sanoin ”jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa” tuntui muuttuneen todeksi.

Useassa pakolaiskeskuksessa näimme, kuinka paikalliset ihmiset olivat lahjoittaneet paljon vaatteita, kenkiä ja leluja sekä huonekaluja. Tyypilisesti yhdessä huoneessa asui aina yksi perhe odottamassa joko eteenpäin siirtymistä tai mahdollisuutta palata kotiin. Kävimme myös vierailulla Isän talo -nimisessä lastenkodissa, jossa oli n. 25 eri-ikäistä lasta. Vanhimmat lapset opiskelivat jo ammattia itselleen ja remontoivat lastenkodin uutta siipeä nuorempien viljellessä mm. puutarhaa. Meille kerrottiin lasten muuttavan pois lastenkodista vasta sitten, kun he menevät naimisiin. Senkin jälkeen monet kävivät vielä säännöllisesti ”kotona perhettään katsomassa”. Lastenkoti toimi täysin vapaaehtoisvaroin ja työvuorossa ollut hoitaja kertoi, kuinka jopa sotilaat toivat heille äitiensä lähettämää, ylijäänyttä ruokaa. Kävimme myös lastenleirillä, jossa oli muiden telttojen lisäksi kaksi armeijan puolijoukkuetelttaa ja suuri soppatykki ruoan laittamista varten. Leirin pitäjät kertoivat, kuinka joukko hyvin huonokuntoisia sotilaita oli edellisenä vuonna tullut heidän seurakuntaansa nälkäisinä ja vailla kunnollisia vaatteita. Sotilaat olivat saaneet ruokaa sekä apua ja halunneet nyt korvata sen. He olivat tuoneet teltat leirille ja auttaneet jopa niiden pystyttämisessä. Itsekin saimme kokea samaa ”vieraanvaraisuutta” rintamalinjalla vieraillessamme. Pysähdyimme passintarkastuspisteelle hetkeksi keskustelemaan ja annoimme paketin Presidentti-kahvia ja pian saimme jo tilalle kaksi tölkillistä armeijamuonaa.

Rintamalinjan läheisyyteen oli jäänyt Avdiivkan kaupunki. Ennen 20 000 ihmisen elävä pieni kaupunki oli nyt kuin aavekaupunki, josta suurin osa oli lähtenyt sotaa pakoon. Paikallinen piispa Anatoli kertoi vain niiden jääneen, joilla ei ollut varaa lähteä tai paikkaa minne mennä. Muistan varmasti ikäni tapaamisemme nuoren pariskunnan kanssa puistossa lauantai-iltana. Pariskunnan vuoden ikäinen tytär leikki huolettomana kanssani pallolla ja taustalla kuului kaukaisena jatkuva tykkien jylinä.

Paluumatkallamme pysähdyimme Slovjanskin kaupungissa, joka oli jo kahdesti ollut separatistien hallitsemana. Slovjanskin helluntaiseurakunnan pastori Aleksandr, joka oli menettänyt reilu vuosi aikaisemmin kaksi poikaansa ja kaksi seurakuntansa diakonia separatistien hyökättyä heidän seurakuntaansa ja kidnapattua nämä neljä miestä, halusi vierailumme lopuksi siunata meitä. Hän sanoi myös sanat, joita en unohda. ”Jos teillä menee hyvin, muistakaa meitä. Jos teillä ei mene hyvin, muistakaa silloinkin meitä.” Voimme muistaa tuota seurakuntaa rukouksin, mutta vaikeuksien keskellä muistaa myös sen, kuinka vaikeimmistakin tilanteista voi ihmeellisesti mennä eteenpäin.

Vain viikko paluumme jälkeen alkoivat tasaiset pakolaisvirrat myös omaan maahamme. Nina Åström lauloi konsertissaan edesmenneen evankelista Hilja Aaltosen sanoittamia lauluja, joista erään kertosäkeistössä laulettiin katovuosista ja siitä, että ”vaikka oma perhe paljon tarvitsi, ajateltiin muita, heitä autettiin”. Olemme olleet tuossa samassa tilanteessa itsekin aiemmin ja nyt, tahtomattamme ja täysin yllättäen, jälleen uudelleen. Onnettomuus ei tule kello kaulassa, mutta se kysyy silti aina haluammeko ja olemmeko valmiita auttamaan. Nina halusi vaihtaa hyvin alkaneen uran kansainvälisessä musiikkibisneksessä niiden kohtaamiseen, jotka inhimillisesti katsottuna eivät voi antaa mitään takaisin. Hänen kokemuksensa kuitenkin on, että ne, joiden ei ajattelisi pystyvän siihen, ovatkin antaneet paljon. Ninan sanoin, ”osat voivat myös vaihtua.”

Kotiinpaluumme jälkeen uutiset Ukrainasta ovat jälleen synkempiä ja tilanne etenkin itäisessä Ukrainassa on kiristynyt. Talven tullen puutetta on niin polttopuista kuin pesuaineista ja lääkkeistä. Vaikka oma perhe paljon tarvitsee, on meillä myös varaa ajatella muita ja auttaa. Anne Frankin sanoin ”kukaan ei ole tullut köyhäksi antamalla”. Auttamiseen on tällä hetkellä paljon mahdollisuuksia. Yksi väylä tukea ukrainalaisia on käydä ostamassa talveksi kauralyhde Kiteen helluntai- tai vapaaseurakunnan kirpputoreilta. Lyhteiden tuotto menee kokonaisuudessaan Ukrainan työhön. Halutessaan voi olla myös yhteydessä Kiteen Helluntaiseurakuntaan, jonka kautta varainkeruulupa ja tili Ukrainan auttamistyöhön on avattu.

Teksti Maria Pesonen

 

UKRAINAN AVUSTUSTILI

FI28 5153 0440 0612 44

Tilin omistaja Kiteen helluntailähetys ry

Keräyslupa N:o 5740/0030/15

Keräysaika 15.7.-31.12.2015

Keräysalue Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella 

TULE MUKAAN AUTTAMAAN UKRAINAA!