26.1.2016 9.45

Eurooppalaisen marttyyriseurakunnan pastori vierailulle Suomeen

Aleksandr Pavenko toimii Slavjanskin kaupungin helluntaiseurakunnan pastorina Donetskin läänissä. Vuoden 2014 helluntaina kapinalliset hyökkäsivät seurakuntaan ehtoolliskokouksen jälkeen ja veivät mukanaan pastorin kaksi poikaa sekä kaksi diakonia. Näitä neljää veljeä piestiin iltapäivä, yöksi heitettiin kellariin ja varhain seuraavana aamuna heidät ammuttiin autoon, joka sytytettiin palamaan.

Aleksandr ja Elisabeth Pavenko

 

Aleksandr Pavenko tulee Suomeen puolisonsa Elisabethin kanssa kertomaan, kuinka Jumala on armossaan nostanut heidät surun keskeltä 24-vuotiaan Albertin ja 30-vuotiaan Ruubenin kuoleman jälkeen.

- Viime syyskesänä Kiteeltä kävi joukko kristittyjä Ukrainassa, ja he vierailivat myös Slavjanskin seurakunnassa. On hienoa saada vieraaksi kovia kokeneen seurakunnan pastori vaimoineen, ja kuulla heidän kertomuksensa henkilökohtaisesti. Haluamme auttaa haasteiden keskellä eläviä ukrainalaisia seurakuntia mahdollisuuksiemme mukaan, toteaa Kiteen helluntaiseurakunnan pastori Paavo Hakala.

Pavenkot vierailevat Kiteen Helluntaikirkossa tiistaina 2.2. klo 18 yhdessä Avainmedia -lähetysjärjestön Niilo Närhin ja Heikki Jäntin kanssa. Tilaisuudessa kuullaan Pavenkojen tuoreita kuulumisia, kerätään rahalahja Slavjanskin seurakunnalle ja rukoillaan ukrainalaisten seurakuntien puolesta.

Tervetuloa mukaan!