”Eräänä sunnuntaiaamuna jumalanpalveluksen aikana 2000 hengen seurakunta yllättyi, kun yhtäkkiä ovesta ryntäsi sisään kaksi miestä.
Miehet olivat pukeutuneet kasvojaan myöten mustiin asuihin ja pitelivät käsissään konepistooleja.
Toinen miehistä huusi: ”Jokainen, joka on valmis tässä hetkessä kuolemaan Jeesukseen uskomisen vuoksi, nostakaa kätenne!”
Siinä hetkessä…
kuorolaiset pakenivat… diakonit pakenivat… ja suurin osa seurakuntalaisista pakeni.
Kahdestatuhannesta jumalanpalveluksessa mukana olleesta henkilöstä jäljelle jäi vain kaksikymmentä.
Aiemmin puhunut mies riisui huppunsa, katsoi kohti pastoria ja sanoi: ”Nyt kaikki tekopyhät ovat poissa, voit aloittaa saarnasi. Hyvää päivänjatkoa!”
Ja niin kaksi miestä kääntyivät ja kävelivät pois.
Tämmöistä tilannetta on ehkä vaikea kuvitella tapahtuvaksi täällä Suomessa. Jossain päin maailmaa tuo kertomuksen alkuosa kuitenkin saattaa olla hyvinkin mahdollinen. Aikojen mennessä yhä pimeämmäksi ja uskovien sananvapautta rajoitettaessa meidän on hyvä miettiä, kuinka tosissamme olemme Jeesuksen kanssa. Olenko sunnuntaiuskova, joka aina on mukana jumalanpalveluksessa, mutta elää lopun ajan niin kuin itse tahtoo? Uskonko Jeesukseen siksi, että pääsen lopulta taivaaseen? Vai olenko täysin tosissani ja elän koko elämääni Jeesukselle ja haluan olla mukana toteuttamassa lähetyskäskyä siinä ympäristössä, johon Jumala on minut asettanut?
Meidän valomme tulisi loistaa yhä kirkkaammin, vaan näkyykö se tämän ajan keskellä. Mikä on sinun valosi tilanne? Valon kirkkaus ei ole yhtä sen kanssa, kuinka ”hyvä uskovainen” on. Ei ole olemassa hyvää uskovaista, vain armosta pelastettuja syntisiä. Voimme kuitenkin pitää valon kirkkaana elämällä päivittäin lähellä Jeesusta, niin että Hän saa loistaa meidän elämämme kautta muille.
”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina, sillä valon hedelmä ilmenee kaikenlaisena hyvyytenä, vanhurskautena ja totuutena. Tutkikaa siis, mikä on Herralle mieleistä.” Ef.5:8-10
Siunattua talven odotusta toivoo Ansku!