Oletko sinä vaikuttaja?

Nykysanastoon on tullut uusi sana influensseri. Englannin kielen sana influence tarkoittaa vaikuttamista, joten influensseri tarkoittaa vaikuttajaa. Vaikuttajat, influensserit, toimivat sosiaalisessa mediassa ja mainostavat pientä maksua tai ilmaista tavaraa vastaan erilaisia tuotteita. On hyvinvointi- ja elämäntapavaikuttajia, siivousvaikuttajia, jne. He siis yrittävät vaikuttaa seuraajiinsa, että he ostaisivat kyseistä tuotetta. Ehtona influensseriksi pääsemiseksi on se, että on tuhansia seuraajia somekanavissa. Yritykset, jotka haluavat heidän mainostavan tuotteitaan, haluavat tietenkin tavoittaa mahdollisimman suuren yleisön influenssereiden kautta.

Jeesus oli aikansa influensseri. Vaikka hänellä oli vain kaksitoista lähintä seuraajaa, hän kuitenkin vaikutti, ja vaikuttaa edelleen, miljooniin ihmisiin. Hänen ei tarvinnut käyttää siihen yhtään rahaa tai ylimääräistä aikaa, kuten nykyajan influensserit. Hän vain eli elämäänsä ja vaikutti niin sanoillaan kuin teoillaan.

Meidätkin on kutsuttu influenssereiksi. Meille Jeesuksen seuraajille on annettu tehtävä ”mainostaa” Jeesusta niin, että muutkin kiinnostuvat hänestä. Se ei välttämättä tarkoita somessa hengellisen materiaalin levittämistä, vaan yksinkertaisimmillaan se on Jeesuksen opetuslapsena elämistä.

Aurinkoista ja siunattua kesää kaikille!

Ansku