Uutiset

Seurakuntamme on saanut elokuussa uuden pastorin

Cccc 15. elokuuta 2017

Pastori Kari Pölönen on aloittanut työn seurakuntamme pastorina 1.8.2017. Hänet siunataan tehtävään ehtoollistilaisuudessa sunnuntaina 6.8. Samalla seurakunnan jäsenyyteen liitetään puoliso Tuula. Tuulan sydämellä on aloittaa monikulttuurinen lapsityö.

"Suomalainen usko" Juhannuskonferenssin teemana

Cccc 31. toukokuuta 2017

Keuruulla sijaitsevassa Iso Kirja -opistossa vietetään vuosittaista Juhannuskonferenssia 21-25.6.2017. Tänä vuonna teemana on "Suomalainen usko". Juhannuskonferenssin koko perjantaipäivä on osa virallista Suomi 100 -vuoden juhlaohjelmaa. Myös Ristin maa -konsertti on osa Suomi 100 -vuotta virallista juhlaohjelmaa.

Mahdollisuus Muutokseen -mediamissio

Cccc 15. syyskuuta 2016

Mahdollisuus Muutokseen -mediamissio Lohjalla sekä Pohjois-Karjalassa Heinävesi mukaan luettuna 12.9.-9.10.2016.

Mahdollisuus Muutokseen -kampanjan tarkoituksena on nostaa esiin mielenkiintoisia ja koskettavia tositarinoita ihmisistä, joiden elämässä on tapahtunut merkittävä käänne parempaan. Muutoskertomukset todistavat kuinka Jumala on muuttanut paikallisten ihmisten elämää.

Maahanmuuttajat puhuttavat Juhannuskonferenssissa

Cccc 24. toukokuuta 2016

Suomen helluntaiseurakuntien vuosittaista Juhannuskonferenssia vietetään Keuruulla Ison Kirjan koulutus- ja konferenssikeskuksessa 22.–26. kesäkuuta 2016. Yhtenä Euroopan suurimmista kristillisistä tapahtumista Juhannuskonferenssi valmistautuu vastaanottamaan jälleen noin 30 000 juhlavierasta ympäri maata.

Eurooppalaisen marttyyriseurakunnan pastori vierailulle Suomeen

Cccc 26. tammikuuta 2016

Aleksandr Pavenko toimii Slavjanskin kaupungin helluntaiseurakunnan pastorina Donetskin läänissä. Vuoden 2014 helluntaina kapinalliset hyökkäsivät seurakuntaan ehtoolliskokouksen jälkeen ja veivät mukanaan pastorin kaksi poikaa sekä kaksi diakonia. Näitä neljää veljeä piestiin iltapäivä, yöksi heitettiin kellariin ja varhain seuraavana aamuna heidät ammuttiin autoon, joka sytytettiin palamaan.

"Ajateltiin muita, heitä autettiin"

Cccc 6. lokakuuta 2015

Pari viikkoa sitten laulaja-lauluntekijä Nina Åström konsertoi Kiteesalissa lähes täydelle katsomolle. Nina on uransa aikana tottunut paljon suurempiinkin saleihin edustettuaan Suomea Euroviisuissa vuonna 2000. Pian tuon konsertin jälkeen tie vei hyvin erilaisille esiintymislavoille, kun häntä pyydettiin ensimmäisiä kertoja mukaan esiintymään Venäjän vankiloihin. Nuo esiintymiset veivät taiteilijan sydämen mukanaan ja sillä tiellä hän on ollut pian 15 vuotta.

Maakunnallinen vastuunkantajien päivä Kiteellä

Cccc 24. syyskuuta 2015

Pohjois-Karjalan helluntaiseurakuntien vastuunkantajien päivää vietetään lauantaina 24.10.2015 klo 9-16 Kiteellä.

Alfa-kurssi alkaa

Cccc 2. syyskuuta 2015

Alfa-kurssi on tarkoitettu juuri Sinulle, jolla on kysymyksiä. Kurssilla on avointa, rehellistä keskustelua ja mahdollisuus kysyä ja kyseenalaistaa. Tänä syksynä kurssi on Kiteen Evankelisella Kansanopistolla.

Helluntaijuhlaa juhannuksena Keuruulla

Cccc 2. kesäkuuta 2015

Keuruulla sijaitsevassa Iso Kirja -opistossa juhlitaan tänä vuonna Helluntaiherätyksen 70-vuotista Juhannuskonferenssia. Vuodesta 1945 järjestetty konferenssi on vuosikymmenten saatossa kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista kristillisistä tapahtumista, ja se kokoaa noin 30 000 ihmistä Suomesta ja maailmalta juhlimaan yhteistä uskoa. Tänä vuonna konferenssia vietetään helluntaiteemalla ”Pyhä Henki – lupaus voimassa”.

Naistenpäivänä hetkeksi enkelin siipien alle

Cccc 10. helmikuuta 2015

Kiteen ja Tohmajärven helluntaiseurakunnat saavat naistenpäivänä vieraikseen naistrion, joka on viime vuosina konsertoinut Suomessa teemalla Hetki enkelin siipien alla. Aiemmin kolmikko on konsertoinut myös useissa eri maissa erilaisten kokoonpanojen kanssa. Trioon kuuluvat Irene Ahonen, sopraano, Mirja Karvinen, altto sekä Ritva-Tuuli Ahonen, piano.

Kristittyjen ykseyden rukousviikko

Cccc 11. tammikuuta 2015

Kristittyjen ykseyden rukousviikolla tarjoutuu erinomainen mahdollisuus toisten kristittyjen kohtaamiseen. Rukousviikkoa vietetään kaikkialla maailmassa 18.-25.1. ja tänä vuonna sen teema on "Jeesus sanoi hänelle: Anna minun juoda astiastasi."

Avoin Taivas -tilaisuuden videotallenne nähtävillä SaalemTV:ssä

Cccc 1. lokakuuta 2014

Marko Selkomaa ja Ville Pitkänen kiersivät syyskuun lopussa Pohjois-Karjalan helluntaiseurakunnissa teemalla Avoin Taivas. To 25.9. Marko Selkomaa vieraili myös Kiteesalissa.

Avioparipäivä vie puolisoita lähemmäksi toisiaan

Cccc 1. lokakuuta 2014

Tarvitseeko parisuhteesi uutta potkua? Onko aika tehdä avioliiton vuosihuolto? Kiteen evankelis-luterilainen-, helluntai- ja vapaaseurakunta järjestävät lokakuun viimeisenä lauantaina Villa Taivaannastassa avioparipäivän, jonka teemoina ovat ”Kohtaammeko tänään?” ja ”Anteeksiannon voima”.

Alfa-kurssi alkaa

Cccc 26. elokuuta 2014

Alfa-kurssi on tarkoitettu juuri Sinulle, joka haluat etsiä vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Kurssilla on avointa, rehellistä keskustelua ja mahdollisuus kysyä ja kyseenalaistaa.

Marko Selkomaa Kiteelle Avoin taivas -tilaisuuteen

Cccc 11. elokuuta 2014

Hyvä Sanoma ry:n lähetyspastori ja evankelista Marko Selkomaa saapuu syyskuun Pohjois-Karjalan kokouskiertueella myös Kiteelle to 25.9.2014.

Uskoa elämään juhannuskonferenssista

Cccc 10. kesäkuuta 2014

Helluntaiseurakuntien Juhannuskonferenssia juhlitaan Keuruulla 18.-22. kesäkuuta 2014 Uskoa Elämään -teeman merkeissä. Ison Kirjan koulutus- ja konferenssikeskus valmistautuu vastaanottamaan noin 30 000 juhlavierasta ympäri maata.

Eväät elämään -keräys jälleen käynnissä

Cccc 29. huhtikuuta 2014

Toukokuussa Suomen katukuvassa näkyy oranssiliivisiä lipaskerääjiä. Reilun sadan helluntaiseurakunnan vapaaehtoiset keräävät varoja Fidan työhön Kambodzhan ja Nepalin lasten hyväksi.

Karjalassa kajahtaa: Eija Merilä myös Kiteelle

Cccc 20. maaliskuuta 2014

Eija Merilä ja Leo Niemelä ovat Karjalassa kajahtaa -nimeä kantavalla kiertueella Pohjois-Karjalassa 4.-13.4.2014. Kiteelle he saapuvat lauantaina 12.4. klo 18.

Seurakuntamme on mukana Rakas naapuri -teemavuodessa

Cccc 14. tammikuuta 2014

Kristittyjen yhteinen Rakas naapuri -teemavuosi 2014 haastaa miettimään suhdettamme naapureihin sekä huomioimaan heidät paremmin ja kristillisesti rakentavalla tavalla. Käsite on laaja - seinänaapureista muihin lähimmäisiin sekä naapuriseurakunnista ja -järjestöistä naapurivaltioihin.

Anna toivon kipinä tai Taivaan lahja

Cccc 3. joulukuuta 2013

Tänä jouluna voit antaa joko toivon kipinän köyhille Itä-Euroopan romanilapsille tai Taivaan lahjan, jolla ilahdutat niin ystävääsi kuin avun tarpeessa olevaa lähimmäistä. Toki voit tehdä myös molemmat!

Syyskausi pyörähtää käyntiin!

Cccc 5. syyskuuta 2013

Syksy tuo tullessaan muutoksia seurakunnan toimintaan mm. lasten toiminnan osalta.

Alfa-kurssi alkaa jälleen syyskuussa

Cccc 13. elokuuta 2013

Kiteen kolmen seurakunnan yhdessä järjestämä Alfa-kurssi alkaa jälleen syyskuussa. Tervetuloa mukaan!

Juhannuskonferenssi Keuruulla 19.-23.6.

Cccc 10. kesäkuuta 2013

Helluntaiherätyksen perinteinen kesäjuhla Juhannuskonferenssi järjestetään 19.-23.6.2013. Tapahtuman teemaksi on valittu "LAUPIAS TAIVAS – yllättävän lähellä". Teemalla halutaan herättää huomiota diakonian ja lähimmäisen rakkauden haasteeseen. Yksi tapahtuman huippuhetkistä on torstai-illan konsertti, jossa esiintyy kansainvälisesti tunnettu amerikkalainen laulaja David Phelps yhtyeineen.

Lastenleirin ilmoittautumiseen liittynyt virhe on korjattu

Cccc 5. kesäkuuta 2013

Lastenleirin ilmoittautumislomakkeen toiminnassa on ollut ajalla 1.6.-4.6. virhe, minkä takia ilmoittautumisesta ei ole tullut kuittausta (Kiitos ilmoittautumisesta! Ilmoittautuminen leirille on vastaanotettu!) vaan on auennut pelkästään tyhjä sivu.

Ilmoittautuminen lastenleirille on alkanut

Cccc 30. toukokuuta 2013

Lastenleiri pidetään tänä vuonna 10.-13.7. Pöllänlammen leirikeskuksessa. Leirille ovat tervetulleita vuonna 2000-2006 syntyneet tytöt ja pojat. Ilmoittautuminen leirille vain tältä sivustolta löytyvällä lomakkeella 30.5.-3.7.2013.

Veli Taivaallinen toistamiseen Kiteelle

Cccc 14. toukokuuta 2013

Veli Taivaalliinen ja Avainmedia järjestävät jälleen Elävää vettä -kokouskierroksen Suomessa. Talvella 2011 Veli Taivaallinen vieraili ensimmäisen kerran Kiteellä. Tänä vuonna Kiteen helluntaiseurakunta sai etuoikeuden järjestää kierroksen ensimmäisen tilaisuuden. Elävää vettä on tarjolla la 25.5. klo 18 Kiteesalissa. Tilaisuudessa ovat mukana myös Rauno Jalavisto sekä Niilo Närhi. Tilaisuudessa kerätään rakkauden lahja Kiinan työlle.

Valtakunnallinen Eväät elämään -keräys käynnistyy

Cccc 16. huhtikuuta 2013

Fidan ja helluntaiseurakuntien yhteinen Eväät elämään -keräys käynnistyy valtakunnallisesti 19. huhtikuuta. Kiteellä keräystä suoritetaan Keski-Karjalan messuilla 20.-21. huhtikuuta sekä Kupiaisessa ja S-Marketissa 26.-27. huhtikuuta.

Vuoden 2013 teema on Rakas nuori

Cccc 4. helmikuuta 2013

Kristittyjen yhteinen Rakas nuori -teemavuosi 2013 korostaa nuorisotyön ja nuorten roolin merkitystä seurakunnissa. Seurakuntia ja järjestöjä rohkaistaan toteuttamaan enemmän nuorten itse ideoimaa toimintaa ja nostamaan tämä tarjonta näkyvämmin paikkakuntansa muiden nuorten tietoon.

Ekumeenisella rukousviikolla kohdataan

Cccc 9. tammikuuta 2013

Kristittyjen ykseyden ekumeenisella rukousviikolla tarjoutuu erinomaiset mahdollisuudet toisten kristittyjen kohtaamiseen ja ekumenian edistämiseen. Kaikkialla maailmassa vietetään ekumeenista rukousviikkoa 18.–25. tammikuuta. "Vain tätä Jumala sinulta odottaa" on vuoden 2013 ekumeenisen rukousviikon teema.

60-vuotias Kiteen helluntaiseurakunta

Cccc 9. lokakuuta 2012

Kiteen helluntaiseurakunta on saavuttanut 60 vuoden iän. 60-vuotias seurakunta juhlii su 4.11. klo 15 alkaen. Juhlassa on luvassa mm. musiikkia eri kuorojen esittämänä, seurakunnan historiaa valokuvien välityksellä, juhlapuhe seurakuntaa menneinä vuosina palvelleen Seppo Virtasen toimesta sekä täytekakkukahvit. Tervetuloa juhlimaan kanssamme!